Uusi Nuorten Ääni -podcast antaa nuorille tilan tulla kuulluksi

Nuorten Ääni -podcast on uusi nuorisotyössä vastaan tulleiden kohtaamisten pohjalta syntynyt podcast, joka tarjoaa nuorille turvallisen tilan tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Podcastissa pysähdytään rauhalliseen ja tasavertaiseen keskusteluun nuorten arjesta, kokemuksista ja ilmiöistä, joista harvoin on aikaa tai tilaa puhua syvällisesti.

– Nuorilla on valtavasti ajatuksia ja kokemuksia, mutta ne tulevat esiin vasta silloin, kun on rauhallinen hetki ja aito kuuntelija. Nuorten Ääni -podcastissa halusimme luoda juuri tällaisen tilan, Hyvärilän Nuotta-koordinaattori Satu Hietanen kertoo. Hietanen vastaa podcastin juonnosta ja kokonaisuuden tuottamisesta.

Podcastin puheenaiheet nousevat suoraan nuorten omasta arjesta ja kohtaamisista nuorisotyössä. Puheenaiheita ovat esimerkiksi mielenterveys, opiskelu, työttömyys, tulevaisuuden epävarmuus, liikunta, luontosuhde sekä yhteiskunnalliset kysymykset. Jaksoissa äänessä ovat nuoret itse, ja osassa jaksoja mukana on myös asiantuntijavieraita tuomassa lisänäkökulmia keskusteluun

Nuorten Ääni -podcast on toteutettu Nurmeksen Digituvalla. Jaksojen editoinnista vastaa nurmeslainen nuori mediaosaaja Matias Siira, jolle podcastin tekeminen tarjoaa arvokasta käytännön oppimiskokemusta. Tuotantopäivät ovat samalla olleet otteiltaan nuorisotyöllisiä, joissa painottuvat kohtaaminen, osallisuus ja dialogi.

Podcastin ensimmäinen jakso on jo julkaistu, ja seuraava ilmestyy helmikuussa. Podcastin pilottikokeilussa on luvassa kolme jaksoa, joiden teemoina ovat muun muassa mielen hyvinvointi ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Tavoitteena on kehittää toimintamallia edelleen ja mahdollistaa podcastille jatkoa tulevaisuudessa.

Nuorten Ääni -podcast on suunnattu ensisijaisesti 15–29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille, mutta se tarjoaa näkökulmia myös nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille sekä kaikille, joita kiinnostaa nuorten elämä ja ajankohtaiset ilmiöt.

Podcastissa käydään aitoa dialogia, jossa osallistujat keskustelevat tasavertaisesti ja kuuntelevat toistensa näkökulmia. Keskusteluissa hyödynnetään Erätauko-dialogimenetelmään pohjautuvaa työotetta, joka tukee turvallista ja kunnioittavaa ilmapiiriä myös vaikeiden aiheiden äärellä.

Podcastia voi kuunnella Spotifyssa, ja uusista jaksoista tiedotetaan Hyvärilän ja Nuotta-toiminnan somekanavissa. Jaksojen pituus on noin 30–45 minuuttia.

Nuorten Ääni -podcast Spotifyssa

Lisätietoja

Satu Hietanen
Nuotta-koordinaattori
satu.hietanen@nurmes.fi
Puh. 050 320 8604