Hyvärilässä on sopivat puitteet onnistuneelle tapahtumalle
Meillä on pitkä kokemus erityyppisten tapahtumien järjestämisestä ja tarjoamalla tapahtumille puitteet. Tiloissamme on järjestetty vuosien varrella muu muassa gaaloja, yhdistysten vuosikokouksia, messuja, leirejä, seminaareja ja urheilutapahtumia.
Hyvärilän sijainti Nurmeksessa on ihanteellinen tapahtumien järjestämiseen. Nurmeksen palvelut ovat vain kolmen kilometrin päässä, ja oma majoitustila yhdessä naapurin, Break Sokos Hotel Bomban, kanssa mahdollistaa suuretkin tapahtumat majoittumaan mukavasti ja vaivattomasti. Yhteensä Bomba-Hyvärilä alueella on noin 1200 vuodepaikkaa.
Ympäröivä luonto, Pielis-Golfin golfkenttä ja Pielisen rannan kauneus tarjoavat lisäksi upean ympäristön rentoutumiseen tapahtumapäivien välissä.

Miksi Hyvärilä tapahtumapaikaksi
Hyvärilän tilat ovat monipuoliset ja muokkautuvat helposti eri tarpeisiin. PielisAreenalla onkin vuosien varrella järjestetty lukuisia juhlia ja tapahtumia, joten paikka on tullut tutuksi erityisesti alueen asukkaille. Lähialueelta onkin vaikea löytää toista vastaavaa, jossa olisi järjestetty näin laaja kirjo erilaisia tapahtumia. Tutut tilat ja palvelut tekevät vierailusta erilaisissa tapahtumissa helppoa ja sujuvaa.
Hyvärilän henkilökunta varmistaa, että tapahtuman suunnittelu ja toteutus sujuvat vaivattomasti alusta loppuun asiakkaan kanssa. Joustavuus ja yksilöllinen palvelu ovat avainasemassa, ja tarpeen tullessa apua saa aina.
- Tuttu tapahtumapaikka lähialueen asukkaille
- Tilat muokkautuvat helposti eri tarpeisiin
- Joustava ja yksilöllinen palvelu
- Mahdollisuus hyödyntää tapahtumasuunnittelussa Hyvärilän tapahtumatiimiä
- Kaikki tarvittavat asiat, kuten majoitus, ruokailu ja tapahtumatilat löytyvät samassa pihapiiristä
- Parkkipaikkoja runsaasti
- Laaja yhteistyökumppaniverkosto
- Esteetön kulku PielisAreenalle
Voitte valita sopivimmat palvelut teidän tarpeisiinne tilavarauksesta niin sanottuun avaimet käteen-tapahtumajärjestelyyn saakka.
Palveluitamme ovat:
- Tilat PielisAreenalla, Navetta-rakennuksessa ja hotellissa. Tapahtumanjärjestelyitä suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa.
- Saunat leirintäalueella, Rantasaunalla ja Kartanohotellissa
- Ruokailut Kartanohotellissa tai toimitettuna sovittuun tilaan. Esimerkiksi PielisAreenalla voidaan järjestää jopa 400 henkilön ruokailuita.
- Ohjelmat tapahtumiin ja leireille joko meiltä tai yhteistyökumppaneiltamme
Autamme tapahtumaideoiden viemisessä käytäntöön, joten voit ottaa yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse tai yhteydenottolomakkeen avulla.

Miksi Hyvärilä nuorten leiripaikaksi
Monipuoliset sisä- ja ulkotilamme tekevät Hyvärilästä erinomaisen tukikohdan monelle porukalle, vaikka sirkus-, koira- ja kalastusleireille tai yli 1200 osallistujan 4H-suurleirille.
- Edullisuus nuorten leireille; yksi Suomen kahdeksasta nuorisokeskuksesta
- Ympäristövastuullisuus (mm. suosimme lähiruokaa)
- Ympärivuotinen kohde
- Majoitustilojen helppo valvonta
- Monipuoliset aktiviteetit
- Kaikki tarvittavat asiat, kuten majoitus, ruokailu ja huolto löytyvät samassa pihapiiristä