Yhteisö

Kannamme ympäristövastuun lisäksi myös sosiaalista vastuuta tekemällä joka päivä työtä sen eteen, että maailma olisi ainakin Hyvärilän verran parempi paikka, ja ihmisillä olisi hyvä olla sekä meillä töissä että asiakkaana. Toiminnallamme pyrimme lisäämään myös yhteisöllisyyttä ja nostamaan esille erilaisia kulttuureita. Lisäksi haluamme näyttää tekemistemme ja kohtaamistemme kautta esimerkkiä myös muille, koska ajattelemme, että hyvät teot synnyttävät lisää hyvää.

Sana yhteisö tarkoittaa meille montaa asiaa. Olemme työntekijöillemme työyhteisö ja paikallisesti osa kaupunkimme yhteisöä palveluiden ynnä muun tarjoajana sekä ostajana. Olemme osa kotimaista nuorisokeskusyhteisöä sekä kansainvälisen nuorisotyön yhteisöä. Olemme myös paikka, johon erilaiset yhteisöt voivat kokoontua tapahtumiin ja leireille. Hyvärilä on myös yhteiskunnallinen yritys.

Yhtä kaikki, kannamme kaikissa yhteisöissämme vastuun siitä, että jokainen ihminen kohdataan kunnioittavasti ja meille kaikki ovat tervetulleita omina itsenään. Pyrimme myös tekemään yhteisömme kannalta ja asiakkaidemme puolesta eettisiä valintoja toiminnassamme.

  • Olemme yhteiskunnallinen yritys

    Kannamme yhteiskunnallista vastuuta olemalla yhteiskunnallinen yritys. Kaikki tuottomme käytetään alueellisen nuorisotyön sekä nuorisokeskustoiminnan kehittämiseen.

  • Toimintamme perustuu avoimuuteen

    Toimimme avoimesti. Julkisena toimijana sekä yhteiskunnallisena yrityksenä toimintamme tulee olla kaikin puolin avointa.

  • Työllistämme paikallisia

    Työllistämme paikallisia ihmisiä ja tarjoamme kesätöitä etenkin nuorille. Työntekijät perehdytetään tehtäviin hyvin ja mahdollistamme työntekijöillemme myös koulutuksia.

  • Noudatamme turvallisemman tilan periaatteita

    Noudatamme kaikessa toiminnassamme Suomen nuorisokeskusten yhteisiä turvallisemman tilan periaatteita. Meillä on nollatoleranssi kiusaamiselle.

  • Tarjoamme monipuolisesti harrastusmahdollisuuksia ja järjestämme tapahtumia

    Kaikki ovat tervetulleita harrastamaan Hyvärilään sekä paikalliset asukkaat että matkailijat ja erilaiset ryhmät. Järjestämme erilaisia omia tapahtumia ja toimimme myös puitteina tapahtumien järjestämiselle. Näin ollen olemme tärkeä kohtaamis- ja kokoontumispaikka alueellamme.

  • Meiltä löytyy esteettömiä tiloja ja palveluita

    Meille on tärkeää, että jokainen asiakkaamme tuntee olonsa tervetulleeksi ja voi liikkua turvallisesti ja sujuvasti tiloissamme. Panostamme esteettömyyteen niin tiloissamme kuin palveluissamme, jotta kaikilla olisi mahdollisuus nauttia kokemuksistamme yhdenvertaisesti.

  • Teemme paikallista ja kansainvälistä nuorisotyötä

    Toimintamme pääpaino on nuorisotyössä. Teemme sekä paikallista että kansainvälistä nuorisotyötä.

  • Teemme yhteistyötä paikallisten yritysten, yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa

    Ostamme palveluita paikallisilta yrityksiltä ja yhdistyksiltä. Teemme muutenkin yhteistyötä paikallisten yhdistysten ja toimijoiden kanssa, kuten Maaseudun sivistysliiton, Nurmeksen museon, päiväkotien, esimerkiksi kansainvälisten nuorisoleirien ohjelmissa.

  • Kasvatamme ottamaan toiset ihmiset huomioon

    Ohjelmiimme ja toimintaamme kuuluu vahvasti toisten ihmisten huomioiminen ja hyvien tapojen edistäminen: painotamme ohjelmissamme ryhmäytymistä sekä yhdessä olemista, tekemistä ja oppimista. Uudet kokemukset yhdessä kauniin luonnon keskellä toimivat parhaiten yhteyttä luovana tekijänä ihmisten välillä ja lisäävät hyvinvoinita. Sovellamme samoja periaatteita sekä nuorten että aikuistenkin ohjelmissa.

Turvallisemman tilan periaatteet

Suomen nuorisokeskusten ja seikkailukasvatuksen kaikessa toiminnassa ja tapahtumissa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.
  1. Tunnista tekemäsi oletukset: Kunnioita jokaisen itsemäärittelyoikeutta. Pyri siihen, ettet oleta esimerkiksi toisten sukupuolta, taustaa tai mielipiteitä. Kiinnitä huomiota sanavalintoihisi ja tiedosta ihmisten moninaisuus.
  2. Kuuntele ja opi: Ota jokainen vastaantuleva ihminen, asia ja tilanne mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä. Ole avoin sinulle annetulle palautteelle ja pyri muokkaamaan toimintaasi sen perusteella.
  3. Anna ja tee tilaa: Tunnista, millaisessa roolissa ja asemassa olet eri tilanteissa. Ole aktiivisesti läsnä ja mahdollista omalla toiminnallasi myös muiden osallistuminen.
  4. Toimi: Jos näet tai kuulet häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, puutu siihen itsellesi sopivalla tavalla. Puuttumalla toimit myös esimerkkinä toisille.
  5. Muista inhimillisyys: Erehtyminen ja kysyminen on sallittua. Kaikkea ei tarvitse tietää ja osata valmiiksi!

Lue periaatteet kokonaisuudessaan