Digityyyy-podcast käynnistyy

Hyvärilä nuoriso- ja matkailukeskuksen ja Nurmeksen kaupungin Digitys-hankkeen avulla tuotetaan podcast. Sen aiheet keskittyvät nuorten digihyvinvointiin, joista vaihtuvat asiantuntijavieraat tulevat keskustelemaan. Tulevia jaksojen aiheita ovat muun muassa kiusaaminen, häirintä ja grooming.

 Digihyvinvointi tarkoittaa tasapainoista media-arkea. Mikäli tähän ei kiinnitetä riittävästi huomiota, se voi vaikuttaa nuoren kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. ”Jos digiä käyttää liikaa, merkkejä siitä voi olla esimerkiksi se, että koskee päähän ja niskaan, on univaikeuksia ja oppimisen haasteita, ruoka ei maistu, ahdistaa, väsyttää ja keskittymiskyky on huono.” selventää Digitys-hankkeen Digikoordinaattori Henna Kuittinen.

Hankkeen aikana on keskusteltu nurmeslaisten nuorten kanssa digihyvinvoinnista, ja nuoret kokevat jo haasteita unen, ahdistuksen ja palautumisen suhteen. ”Yksi näiden haasteiden syy on mediatulva, digipelaaminen ja TikTok. Digi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Digiympäristöt ovat huippujuttu ja siellä on pakko olla, jotta voi olla osana yhteiskuntaa. Lapsia ja nuoria ei voida sen vuoksi kieltää olemasta puhelimella.” Henna avaa, ja jatkaa ”Kun tuntosarvet ovat pitkällä, huomaa mitä nuorelle kuuluu. Jos käyttäytymisessä näkyy ärtyisyyttä ja itkuisuutta, voi hyvinkin olla epätasapainoa digihyvinvoinnissa. Silloin voi hakea apua vaikkapa koulukuraattorilta, kouluvalmentajalta tai koulupsykologilta.”

On tärkeää asettaa säännöt ja rajat sekä ylläpitää avointa vuorovaikutusta nuoren kanssa muun muassa siitä, mitä netissä tulee vastaan. Vastaukseksi voi tulla mitä vaan, joten on tärkeää pysyä tilanteessa rauhallisena ja koittaa ymmärtää nuoren kokemusta. Jos sovellusten tai puhelimen käyttö kielletään, nuori ei todennäköisesti tule kertomaan enää kokemuksistaan. Myös huoltajien tulee noudattaa yhteisiä sääntöjä ja näyttää esimerkkiä. Esimerkiksi, jos on päätetty, ettei puhelimia käytetä ruokapöydässä, samaa linjaa tulisi kaikkien perheenjäsenten noudattaa.

Podacast tuotetaan Nurmeksen kaupungin ja Hyvärilä nuoriso- ja matkailukeskuksen yhteisen Digitys- hankkeen kautta. Hankkeen on rahoittanut Itä-Suomen Aluehallintovirasto ja hankkeen kesto on 1.8.2023-31.12.2024. Hankkeessa tuotetaan myös huoltajille suunnattu digitaalinen, joka koostuu digiturvallisuuteen liittyvistä asioista tukien huoltajien mediakasvatusta.

Jaksot löytyvät osoitteesta https://spotifyanchor-web.app.link/e/nhKHmLJHyJb

Muita artikkeleita