Tekijäksi Tonttupolulle
Haluatko olla mukana tekemässä Tonttupolkua lapsiperheille kanssamme ja saada samalla näkyvyyttä omalle toiminnallesi? Viime vuonna ensimmäistä kertaa rakennettu Tonttupolku oli menestys ja haluammekin tehdä tänä vuonna siitä vieläkin paremman.
Haemme mukaan kahdeksaa kumppania, jotka rakentavat oman tonttutarinansa Hyvärilän leirintämökkeihin. Yhdeksästä mökistä jokaiselle mukaan lähtijälle annetaan yksi mökki koristeltavaksi ja yksi mökki koristellaan Hyvärilän toimesta.
Mökin koristelussa tulee pääpaino olla tonttuteemassa, mutta kannustamme hyödyntämään tuotesijoittelua. Kiinnitämme jokaisen mökin oveen tarinatekstin, jossa myös kerromme, kuka mökin on koristellut. Tonttupolun tarinoita voisivat olla esimerkiksi tonttujen joulujuhla, tonttujen jouluruokailu, lahjojen paketointi – tai voit keksiä täysin oman ideasi!
Tonttupolulla kulkijat kulkevat ulkona omatoimisesti ja kurkistelevat mökkien ikkunoista sisään. Mökeissä on sähköt, mutta niissä ei ole tuolloin lämmitystä eikä juoksevaa vettä enää tuohon aikaan talvesta käytössä. Talviolosuhteet on hyvä huomioida koristeluissa. Jokainen tuo omalla vastuullaan tavarat mökkeihin.
Kutsumme Tonttupolulle tutustumaan paikalliset päiväkodit ja koulut, minkä lisäksi paikalliset ja matkailijat tulevat myös ihastelemaan polkua paikan päälle. Tämä tarjoaa loistavan tilaisuuden saada näkyvyyttä yrityksellesi tai yhdistyksellesi!
Paikan hinta on 50€, jolla katamme osan sähkökuluista, polun ylläpidosta ja markkinoinnista.
Aikataulut:
- Tutustumiskierros mökkeihin halutessasi ma 12.8. klo 12. Lähtö PielisAreenan parkkipaikalta. Ilmoittaudu ennakkoon sähköpostitse kati.lipponen@nurmes.fi
- Ilmoittaudu mukaan viimeistään 9.9. sähköpostitse kati.lipponen@nurmes.fi
- Rakennus alkaa viimeistään 28.10.
- Tonttupolku avoinna alustavasti 21.11.-6.1.
Lähde mukaan rakentamaan taianomaista Tonttupolkua!